Iholla-klubi: Joonas Widenius & Anna Murtola (cante)

@ Cafe Piritta

Venue Details

Address
12 Eläintarhantie, Helsinki 00530, Suomi
09 7531732

Iholla-klubin toukokuu tuo rytmisiä tuulahduksia Espanjasta,
Läntisestä Afrikasta ja Karibialta. Sekaan on istutettu häivähdys
Nordic folkia ja perinteistä helposti pureskeltavaa poppia.
Koko keitoksen meille lämmittää Mikko&Leevi Houseband.
Yleisön tehtäväksi jää nauttia ja antaa rytmin viedä, jos on viedäkseen.

Anna Murtola (1983 Oulu)
Suomen flamencolaulun kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Anna Murtola keskittyy flamencomusiikin ytimeen: ihmisäänen vahvaan ja herkkään voimaan, joka ei jätä kuulijaa kylmäksi. Suomalaisen flamencolaulun pioneereihin lukeutuva laulaja on löytänyt oman vahvan äänensä tämän intohimoisen espanjalaisen perinteen
tulkitsijana.

Joonas Widenius (1980 Tornio) on suomalainen flamencokitaristi, joka kuuluu kiistatta maamme huippuihin. Wideniuksen musiikin pohjana kaikuvat flamencokitaran sävelet, mutta hänen omaleimainen sävelkielensä ottaa jatkuvasti uusia vaikutteita ympäristöstään. Vaikutteita kuullaan jazzista, mutta välittyy musiikista folk-vaikuttein myös miehen oma härmäläinen perimä.
Joonas Wideniuksen ja Anna Murtolan esityksen aikana kuullaan sekä perinteisen
flamencon syvempiä sävyjä, että kevyempiä laulelmatyyppisiä kappaleita, joissa laulajan sävykäs ääni ja flamencokitaran virtuoottiset rytmit pitävät intensiivistä vuoropuhelua. Tämä ylistetty konsertti koetaan nyt toukokuun Iholla-klubilla!

Afrotysonia
Afrotysonian musiikki kumpuaa länsiafrikkalaisesta koramusiikista ja populaarimusiikista. Musiikissa voi kuulla myös häivähdyksiä Nordic folkia, jazzia ja karibialaisia rytmejä.
Kokoonpano: Sonja Korkman – laulu, Aino Kurki – kantele ja taustalaulu, Macoumba Ndiaye – lyömäsoittimet ja taustalaulu. Kuva Sami Mannerheimo.

Mikko & Leevi Houseband
Mikko Sällinen ja Leevi Erkkilä, 2 miestä, 2 kitaraa, 2 laulua. Illan
housebändinämme toimiva duo lämmittää lavan eksoottisemmille rytmeille omilla helposti lähestyttävillä sovituksillaan tutuista popkappaleista.

Showtime
18. Ovet avautuu
Mikko & Leevi Houseband
19.-20. Flamenco, Widenius & Murtola
Mikko & Leevi Houseband
21. Afrotysonia

Liput 10 / 8 / 5.
Kallion Kulttuuriverkoston jäsenille 8 €.